perjantai 25. syyskuuta 2015

Katisten kartano


Vajaat kolme viikkoa ollaan nyt koulussa oltu ja päästy opiskelemaan vähän ruotsia, majoituspalveluja ja yleisesti matkailualaa. Ekat ajatukset ruotsin kielestä oli, että muistanko enää mitään sanoja. Kuitenkin kun rupesin tehtäviä tekemään niin kaikki tuli automaattisesti jostain vanhasta muistista :-D Piakkoin lukkariin tulee lisäksi myös englannin kieli. 

Eilen käytiin majoituspalvelujen tunnilta Katisten kartanossa, mikä on siis Hämeenlinnassa. Itse en ole koskaan ennen edes kuullut paikasta, onneksi nyt siis tuli käytyä! Katisten kartanon palveluihin kuuluu majoitus(enimmäkseen ryhmille), kokoustilat, juhlatilat, ravintola sekä ohjelmapalvelut. Alueella on siis monta eri taloa, jotka ovat joskus toimineet navettoina yms. Vanhat talot olivat todella näyttäviä ja ihanan tunnelmallisia. Tämä paikka sopii juurikin hyvin häiden järjestämiseen. 



Yllä olevassa kuvassa on päätalo,jossa tarjotaan aamiainen ja muut ruokailut. Talon kellarissa oli upeat viinikellaritilat, jota asiakkaat saavat vuokrata esim juhliin. 
 Tässä rakennuksessa on vastaanotto sekä hotelli saunoineen. 

Saimme tehtäväksi miettiä millaisia ominaisuuksia täytyy vastaanotossa työskennellessä olla. Vastaanottovirkailijan ammatti on hyvin ihmisläheistä työtä, joten työntekijän täytyy olla palveluhenkinen. Myös kielitaito on tärkeää, ainakin englannin kielen osaaminen. Vastaanotossa työskenteleminen voi olla hyvinkin hektistä; puhelin soi, asiakas kassalla, sähköiset varaukset netissä ja yleisen informaation jakaminen. Työntekijän pitää siis osata muuntautua tehtävästä toiseen, mutta samalla luoda asiakkaalle kuitenkin tervetullut olo.
Haluaisin itsekin kokeilla työskentelyä majoitusalalla, joten työssäoppimisen suorittaminen jossakin hotellissa olisi hyvä ajatus. 

maanantai 21. syyskuuta 2015

Himos

Lähdettiin ekan kouluviikon keskiviikkona luokan ja matkailualan ykkösten kanssa Himokselle. Ehdittiin olla siis päivä koulussa ennen kun lähdettiin näiden uusien tuntemattomien tyyppien kanssa reissuun. Jännää. Eli keskiviikko aamulla bussi lähti kohti Jämsää ja siellä meidät otti vastaan Jämsän matkailualan koululaiset. Meidän koko reissun ohjelman olivat siis järkänneet jämsäläiset opiskelijat. Perillä saatiin tutustumiskierros Himoksella ja sen jälkeen alkoivatkin kaks päivää kestävät olympialaiset.  Olin itse kuumeessa enkä voinut ekana päivänä osallistua täysillä kaikkeen.:-(

Torstaina lähdettiin ryhmien kanssa kiertämään eri pisteitä. Päästiin suppailemaan(sikahauskaa,vaikka ennen sitä pelkäsinkin tippuvani järveen) ja käytiin Veli Ähtävän taidegalleriassa. En ole itse mikään taidegalleriassa kävijä, mutta toi kyseinen galleria oli kyllä tosi hieno. Kaikki teokset oli siis tehty puuhun, mikä teki niistä erikoisia.
Meille järjestetty ohjelma oli mielestäni onnistunut tosi hyvin ja kaikilla näytti olevan hauskaa koko reissun ajan.

       

Perjantaina ennen kotiin lähtöä käytiin vielä Hirvikartanolla. Paikan omistaja kertoi meille ekaksi vähän yrityksestään. Yllättävää oli, että Hirvikartanolla on kävijöitä todella paljon eri puolilta maailmaa. Lopuksi päästiin katsomaan pikkubambeja, poroja ja hirviä, paitsi ne hirvet mököttivät nurkassa kun niiltä oli just leikattu sarvet pois.

Meille annettiin ennen Himokselle lähtöä tehtävä. Keksittiin ryhmissä kolme kysymystä, joihin reissun aikana etsittiin vastaukset. 

Mitä palveluita Himos tarjoaa? Kesä/talvi
  Talvella lasketteluun on tehty 21rinnettä. Lapsille on peikkorinteet ja suuri pulkkamäki. Muita aktiviteetteja on moottorikelkkailu, murtomaahiihto, huskysafarit, rinnetapahtumat. Himoksella on myös paljon laavuja makkaranpaistoon, joten luonnosta nauttiminen on helppoa.
 Kesäisin Himos tarjoaa mahdollisuuden käydä golffaamassa, frisbeegolffaamassa, festareilla, mönkijäajeluilla, seikkailuradalla, suppailemassa, Veli Ähtävän taidegalleriassa. 
Himokselle on myös valmistumassa kylpylä.

Mitä odotimme Himokselta? Täyttyivätkö odotuksemme?
 Kaikkien luokkalaistemme osalta odotuksemme täyttyivät, ja jopa ylittyivät. Kaikki sujui hyvin ja kaikki aktiviteetit olivat todella kivoja! 

Tiimihengestä
 Vaikka oltiinkin pari päivää tunnettu, tiimihenki oli loistava. Luokka puhalsi hienosti yhteen hiilteen. Reissun lopussa näkyikin jo, kuinka paljon luokka oli lähentynyt!

tiistai 15. syyskuuta 2015

Kaiken alku

Olen jo pitkään haaveillut omasta blogista, mutta sen tuottaminen on tuntunut liian vaikeelta, kun kirjottaminen ei oo ihan mun parhaimpia puolia. Nyt kuitenkin sain blogin pystyyn koulua varten ja ehkäpä tulevaisuudessa kirjoittelu jatkuu myös koulun ulkopuolella.

Parin kuluneen viikon aikana elämääni on tullut aika paljon muutoksia. Elokuun lopussa sain tiedon Ammattiopisto Tavastialta Hämeenlinnasta, että olen saanut opiskelupaikan suorittamaan matkailualan perustutkintoa. 
Asuin tällöin siis vielä Forssassa ja olin kahvila/ravintolatyöntekijänä. Otin tietysti opiskelupaikan vastaan, ja ensimmäiseksi stressin aiheeksi muodostui välimatka kodin ja koulun välillä. Lukuisten sähköpostien ja soittojen jälkeen oli helpottavaa kuulla, että minut on valittu erään kivan yksiön vuokralaiseksi! Koulun alkuun oli viikko ja tuntui, että asioita oli liikaa hoidettavaksi. Kuitenkin pari päivää ennen koulua saatiin muutto tehtyä(ensikertaa muutin omaan kotiin!) ja asiat järjestyivät hiljalleen..:-) 

Nyt koulua on ollut huimat viisi päivää, tai niistä kolme päivää oltiin luokan kanssa Himoksella. Varsinaista koulussa pänttäämistä ei siis vielä ole ollut. Ollaan luokkalaisten kanssa tutustuttu toisiimme ja parin päivän aikana meistä on tullut jo paljon läheisempiä, eikä ryhmä tunnu yhtään vieraalta. Tässä vaiheessa omalta osalta tulevaisuus on vielä ihan auki, mutta innolla saa odottaa mitä koulutus tuo tullessaan. Vanhojen opiskelijoiden ja open juttuja kuunnellessa on tullut kyllä selväksi, että tällä alalla mahdollisuuksia on paljon ja niihin kannattaa tarttua!